Työuupumus
Työn vaatimusten ja henkilön resurssien välinen ristiriita

Työuupumus on seurausta tilanteesta, jossa työn vaatimukset ovat ristiriidassa henkilön omien resurssien kanssa. Toisaalta ristiriita voi olla myös työn tarjoamien mahdollisuuksien ja henkilön omien toiveiden ja tarpeiden välillä. Tästä ristiriidasta seuraavan stressin pitkittyessä henkilö alkaa kokea olonsa uupumusasteisesti väsyneeksi.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
TAVOITTEENA HYVÄ MIELI

Työuupumuksen oireet

Työuupumuksen oireistoon kuuluu ammatillisen itsetunnon heikkeneminen, jolloin henkilö alkaa epäillä kykyjään toimia oman alansa ammattilaisena. Henkilö saattaa kyynistyä, jolloin työn anatama psykologinen tyydytys katoaa ja suhde työntekoon muuttuu epäkiinnostaaksi ja turhauttavaksi.

Ehkäisy työpaikalla

Koska työuupumus on seurausta työn vaatimusten ja henkilön resurssien välisestä ristiriidasta, ei pelkkä sairauslomalle jääminen yleensä ratkaise perusongelmaa vaan henkilön voimat palautuvat hänen ollessaan poissa töistä mutta hän uupuu uudelleen töihin palattuaan. Siten on tärkeää pyrkiä vaikuttamaan mainitun ristiriidan pienentämiseksi tai poistamiseksi.

Psykologinen hoito

Työpaikalla tehtävien toimien lisäksi myös psykologisella työskentelyllä voidaan kaventaa vaatimusten ja resurssien kuilua. Tällöin työskentelyn kohteeksi nousevat mm. omien ajatusmallien tiedostaminen ja muokkaaminen, itseen kohdistuvien ylisuurten vaatimusten lieventäminen, erilaisten työssä ilmenevien tunnekokemusten käsittely, sosiaalisten ristiriitojen työstäminen ja niiden sietämisen ja selvittämisen vahvistaminen. Työuupumuksen taustalla vaikuttaa työn kuormituksen lisäksi usein myös henkilökohtaiseen elämään liittyviä kuormitustekijöitä. Näiden työstäminen psyykkisesti on usein merkityksellistä työuupumuksesta toipumisen kannalta.


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Raija Arpré

Raija Arpré

terapeutti
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: englanti, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: ei vielä oikeuksia
Suuntaus: kognitiivinen, ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, basic body awarness terapeutti (BBAM MSC), EFT 2 taso, fysioterapeutti, kognitiivinen hypnoterapia, kognitiivisen lyhytterapian erityispätevyys, Neuropsykiatrinen valmentaja (koulutuksessa), skeematerapia, kehopsykoterapeuttinen koulutus, yhteiskuntatieteiden maisteri (kehityspsykologia), NLP- master practitioner
psykoterapeutti Virpi Kivi

Virpi Kivi

terapeutti
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: ei vielä oikeuksia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, Master of Science - Solution Focused Therapy, ratkaisukeskeinen terapeutti, sairaanhoitaja, kansainvälisyys terveydenhuollossa
psykoterapeutti Kirsti Kupiainen
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: ei vielä oikeuksia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: erityisopettaja, fysioterapeutti, fysioterapian opettaja, johtamisen erityisammattitutkinto JET, kasvatustieteen tohtori, Postgraduate Diploma in Solution Focused Therapy , ratkaisukeskeinen terapeutti, opinto-ohjaaja
psykoterapeutti Susa Niinistö

Susa Niinistö

psykoterapeutti
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia
Suuntaus: paripsykoterapia, perheterapia, seksuaaliterapia
Koulutus: paripsykoterapeutti, perheterapeutti ET, apsen suru: läheisensä menettäneen lapsen kohtaaminen ja tukeminen, Kasvatustieteen yo, perheneuvoja, seksuaaliterapeutti, teologian tohtori, Työyhteisökonsultti, tunnekeskeinen pariterapia; perusopinnot
psykoterapeutti Tiiu Näveri

Tiiu Näveri

psykoterapeutti
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi, viro
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret
Kela-oikeudet: vaativa lääkinnällinen kuntoutus, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, NLP-Practitioner, organisaation johtaminen 4v Talinnan YO, psykoanalyyttinen psykoterapia 4v. Tallinnan YO, skeematerapia, erityisopettaja HY, kasvatustieteiden maisteri
psykoterapeutti Heli Ojalehto

Heli Ojalehto

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, yksilöterapia
Suuntaus: psykodynaaminen
Koulutus: psykodynaaminen psykoterapeutti, NLP master, teologian maisteri, aineopettaja (psykologia, filosofia ja uskonto), erikoistuminen vammaistyöhön, NLP- master practitioner
psykoterapeutti Inga Rikson

Inga Rikson

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi, venäjä, viro
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva, ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykologian maisteri (M.Sc), ratkaisukeskeinen psykoterapeutti YET, muistisairaan hoitotyön opinnot, NLP-Practitioner, Skeematerpia (3 op), työnohjaajakoulutus (ratkaisukeskeinen YET), työterveydenhoitajan opinnot, emotionaalisen trauman hoito (5pvä), HOT/ACT peruskurssi, sairaanhoitaja, EFT-perusteet
psykoterapeutti Taina Tuomikorpi

Taina Tuomikorpi

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: englanti, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: perheterapeutti, EMDR-terapeutti II-taso, hypnoterapeutti, kriisi-ja traumatyön perusteet, kriisihoidon koulutus, NLP-Practitioner, sairaanhoidon hallinnontutkinto SHJ, sairaanhoitaja AMK
psykoterapeutti Jarno Warsa-Ritaranta

Jarno Warsa-Ritaranta

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Iskoskuja 3, Vantaa
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: vaativa lääkinnällinen kuntoutus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, Master of Science - Solution Focused Therapy, narratiivinen psykoterapeutti, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, ongelmapelaajien erityisohjaaja, teologian maisteri, skeematerapia (3op)

Tiedustelut

Asiakaspalvelumme neuvoo maksutta ajanvarausten, Kela-korvausten sekä terapiamuodon ja terapeutin valinnan kysymyksissä. Terapeuttien ammatillista neuvontaa saa verkkoneuvontapalvelusta tai varaamalla ajan vastaanotolle.

Haluatko kysyä terapiasta tai työnohjauksesta? Ota yhteyttä.
Kysymyksesi:
Sähköpostiosoitteesi:

Asiakaspalvelumme vastaa sinulle henkilökohtaisesti yhden työpäivän sisällä. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000