Sovittelu ristiriitatilanteissa
Ristiriidasta ratkaisuun terapeuttisen työskentelyn avulla.

Sovittelua käytetään erilaisten elämän ristiriitatilanteiden ja ihmissuhdeasioiden selvittelyyn silloin, kun asiat eivät selviä omin voimin. Sovittelussa kuullaan riitatilanteen eri osapuolia ja pyritään löytämään ongelmaan ratkaisu, mikä tyydyttää riittävästi molempia tai kaikkia asianomaisia.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
PARANNAMME PSYKOTERAPIAN SAATAVUUTTA

Elämässä voi syntyä tilanteita, jolloin tarvitaan ulkopuolisen henkilön apua ristiriitatilanteen ratkaisemiseen. Tällainen tilanne voi syntyä parisuhteessa jonkin traumaattisen kokemuksen jälkeen tai lapsiperheessä, kun vanhempien välinen kommunikointi on syystä tai toisesta vaikeutunut. Vaikeita ristiriitatilanne voi syntyä myös työpaikalla.

Sovittelun tarkoituksena on löytää terapeutin ohjauksessa tilanteeseen ratkaisu, jonka molemmat osapuolet pystyvät hyväksymään. Tarvittaessa ristiriidassa olevien henkilöiden kesken voidaan tehdä kirjallinen sopimus, jonka molemmat osapuolet allekirjoittavat ja sitoutuvat täten sen toteuttamiseen. Tunnekuormien purkaminen voidaan sisällyttää myös sovitteluun.

Ristiriitojen sovitteluun käytetään yleensä 1-5 istuntoa yhteisen sopimuksen mukaan.


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Marja-Liisa Holopainen

Marja-Liisa Holopainen

psykoterapeutti
Vastaanotto: Malmin kauppatie 8 B, Helsinki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia, vanhempien ohjaus
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: perheterapeutti ET, psykoterapeutti ET, perheneuvoja, skeematerapia, varanotaari, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, opettaja, teologian maisteri
psykoterapeutti Pia Johansson

Pia Johansson

psykoterapeutti
Vastaanotto: Malmin kauppatie 8 B, Helsinki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia, vanhempien ohjaus
Suuntaus: integroiva, perheterapia, ratkaisukeskeinen
Koulutus: perheterapeutti ET, sosiaalityöntekijä, ihmeelliset vuodet ryhmä- ja kotiohjaus, kasvatus- ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutus, lapsen seksuaalisen riiston hoito, lapsi ja nuori alkoholismiperheessä, lasten käytöshäiriöt, ratkaisukeskeinen asiakastyö 3v, ratkaisukeskeisessa psykoterapiakoulutuksessa, varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen, valtiotieteiden maisteri, vuorovaikutuksen hoito, elämäntaidonvalmennus
psykoterapeutti Matti Kurronen

Matti Kurronen

psykoterapeutti, työnohjaaja, psykologi
Vastaanotto: Malmin kauppatie 8 B, Helsinki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: kognitiivis-analyyttinen
Koulutus: kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti YET, psykologi, työ- ja organisaatiopsykologi ( PsL), emotionaalisen trauman hoito (5pvä), mindfulness-ohjaaja, organisaatiokonsultti, EFT, skeematerapia (3op)
psykoterapeutti Mika Lindfors

Mika Lindfors

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Malmin kauppatie 8 B, Helsinki
Palvelukielet: ruotsi, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti VET, kognitiiviset metodit, Master of Science - Solution Focused Therapy, NLP master, valtiotieteiden kandidaatti, viiden pisteen korva-akupunktio
psykoterapeutti Marja-Liisa Mansikka

Marja-Liisa Mansikka

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Malmin kauppatie 8 B, Helsinki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: paripsykoterapia, perheterapia, ratkaisukeskeinen
Koulutus: paripsykoterapeutti ET, psykoterapeutti ET, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, EMDR-terapeutti II-taso, pariterapia, sosiaalityöntekijä
psykoterapeutti Vaslav Skopets

Vaslav Skopets

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Malmin kauppatie 8 B, Helsinki
Palvelukielet: englanti, suomi, venäjä
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykoterapeutti ET, kulttuuri- ja taidealan erikoisopinnot 7v., teologian maisteri, väitöskirjatutkija
psykoterapeutti Outi Suhonen

Outi Suhonen

psykoterapeutti, psykologi
Vastaanotto: Malmin kauppatie 8 B, Helsinki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita
Suuntaus: kognitiivinen
Koulutus: kognitiivinen psykoterapeutti YET, psykologian maisteri PsM
psykoterapeutti Nina Tapio

Nina Tapio

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Malmin kauppatie 8 B, Helsinki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: kriisi- ja traumaterapia
Koulutus: kriisi- ja traumapsykoterapeutti ET (psykodynaamis-kognitiivinen viitekehys), EMDR-terapeutti II-taso, lapsettomuusterapeutti, perheneuvoja, sensorimotorinen psykoterapia I-taso (kehokeskeinen lähestymistapa), työnohjaajakoulutus 2v. HY/Palmenia, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, teologian maisteri

Tiedustelut

Asiakaspalvelumme neuvoo maksutta ajanvarausten, Kela-korvausten sekä terapiamuodon ja terapeutin valinnan kysymyksissä. Terapeuttien ammatillista neuvontaa saa verkkoneuvontapalvelusta tai varaamalla ajan vastaanotolle.

Haluatko kysyä terapiasta tai työnohjauksesta? Ota yhteyttä.
Kysymyksesi:
Sähköpostiosoitteesi:

Asiakaspalvelumme vastaa sinulle henkilökohtaisesti yhden työpäivän sisällä. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000