Sovittelu ristiriitatilanteissa
Ristiriidasta ratkaisuun terapeuttisen työskentelyn avulla.

Sovittelua käytetään erilaisten elämän ristiriitatilanteiden ja ihmissuhdeasioiden selvittelyyn silloin, kun asiat eivät selviä omin voimin. Sovittelussa kuullaan riitatilanteen eri osapuolia ja pyritään löytämään ongelmaan ratkaisu, mikä tyydyttää riittävästi molempia tai kaikkia asianomaisia.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
AJOISSA HAETTU APU ON TEHOKKAINTA

Elämässä voi syntyä tilanteita, jolloin tarvitaan ulkopuolisen henkilön apua ristiriitatilanteen ratkaisemiseen. Tällainen tilanne voi syntyä parisuhteessa jonkin traumaattisen kokemuksen jälkeen tai lapsiperheessä, kun vanhempien välinen kommunikointi on syystä tai toisesta vaikeutunut. Vaikeita ristiriitatilanne voi syntyä myös työpaikalla.

Sovittelun tarkoituksena on löytää terapeutin ohjauksessa tilanteeseen ratkaisu, jonka molemmat osapuolet pystyvät hyväksymään. Tarvittaessa ristiriidassa olevien henkilöiden kesken voidaan tehdä kirjallinen sopimus, jonka molemmat osapuolet allekirjoittavat ja sitoutuvat täten sen toteuttamiseen. Tunnekuormien purkaminen voidaan sisällyttää myös sovitteluun.

Ristiriitojen sovitteluun käytetään yleensä 1-5 istuntoa yhteisen sopimuksen mukaan.


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Päivi Laivuori

Päivi Laivuori

psykoterapeutti
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia
Suuntaus: perheterapia, ratkaisukeskeinen
Koulutus: perheterapeutti ET, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, skeematerapia, sosiaalityöntekijä
psykoterapeutti Jarmo Lusa

Jarmo Lusa

psykoterapeutti
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, parit, perheet
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: diakonia- ja sosiaalityön tutkinto, ammatillinen opettajan tutkinto, johtamisen erikoisammattitutkinto, huoltoriitasovittelun asiantuntija-avustajan koulutus
psykoterapeutti Helinä Mesiäislehto-Soukka
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, perheet
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, erikoissairaanhoitaja, skeematerapia, Terveystieteiden tohtori, kasvatus- , hoito- ja yhteiskuntatieteiden maisteri, kätilö
psykoterapeutti Pentti Takala

Pentti Takala

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Keskuskatu 17, Seinäjoki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: perheterapeutti ET, työnohjaaja

Tiedustelut

Asiakaspalvelumme neuvoo maksutta ajanvarausten, Kela-korvausten sekä terapiamuodon ja terapeutin valinnan kysymyksissä. Terapeuttien ammatillista neuvontaa saa verkkoneuvontapalvelusta tai varaamalla ajan vastaanotolle.

Haluatko kysyä terapiasta tai työnohjauksesta? Ota yhteyttä.
Kysymyksesi:
Sähköpostiosoitteesi:

Asiakaspalvelumme vastaa sinulle henkilökohtaisesti yhden työpäivän sisällä. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000