Skeematerapia
Itsenäisyyden ja itsetunnon vahvistaminen

Skeematerapian avulla voidaan saada aikaan merkittäviä muutoksia niin ihmissuhteissa kuin työelämässäkin. Sillä voidaan purkaa pitkäaikaisiin personallisuutta koskeviin ongelmia, käyttäen apuna siinä kognitiivisen terapiaan pohjaavia tekniikoita.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
PALVELUA ILMAN LÄHETETTÄ JA JONOA

Skeematerapia on uusi, 1990-luvulla kehitetty kolmannen sukupolven integratiivinen terapiamuoto. Se pohjautuu kognitiiviseen psykoterapiaan ja siihen on lisätty menetelmiä psykodynaamisesta terapiasta, hahmoterapiasta, tietoisuustaitoterapiasta (mindfulness) ja ratkaisukeskeisestä terapiasta. Sen avulla työstetään oireiden, kuten masennuksen, ahdistuksen tai paniikkikohtausten lisäksi syvätason uskomusjärjestelmiä eli niin kutsuttuja skeemoja.

Skeemakäsitteen ovat kehittäneet USA:ssa psykoterapeutit Jeffrey Young ja Janet Klosko.

Skeematerapian avulla voidaan saada aikaan merkittäviä muutoksia niin ihmissuhteissa kuin työelämässäkin. Sillä voidaan purkaa pitkäaikaisia persoonallisuuteen liittyviä ongelmia, käyttäen apuna kognitiiviseen terapiaan pohjaavia tekniikoita.

Ihminen voi muuttua. Muutos vaatii aina aktiivista työskentelyä. Skeematerapian tavoitteena on itsenäisyyden ja itsetunnon vahvistaminen. Matka identiteetin juurien tasolle auttaa ymmärtää omia ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia. Näiden osa-alueiden parempi tunteminen auttaa tarkastelemaan omaa toimintaa ja lisäksi se kehittää kykyä olla empaattisessa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.

Skeematerapiaa voidaan käyttää osana muuta psykoterapiaa tai fokusoituna lyhytpsykoterapiana.


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Johanna Anttila

Johanna Anttila

psykoterapeutti
Vastaanotto: Linnankoskenkatu 28, 06100 Porvoo
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva, kognitiivis-analyyttinen
Koulutus: kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti YET, Kognitiiviset metodit täydennyskoulutus, tietoisuuspohjainen kogn. MBCT- ja myötätuntosuuntautunut terapia, kriisi-ja traumatyön perusteet, päihdetyön ammattitutkinto, psykofyysinen psykoterapia I-taso, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, Systeemiteoreettisen perhetyön koulutus, yhteiskuntatieteiden maisteri, mindfulness-ohjaaja, sosiaalityöntekijä, skeematerpia psykoterapian ja työnohjauksen työotteena (5pv)
Kokemus: ahdistuneisuushäiriöt, biologisten vanhempien tuki sijaishuollossa, dissosiaatio, eroterapia, fobiat, ikääntymisen ja eläköitymisen ongelmat, integratiivinen psykoterapia, kaksisuuntainen mielialahäiriö, keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöt, kognitiivinen psykoterapia, kognitiivis-analyyttinen psykoterapia, kriisi- ja tukikeskustelut, masennus, mindfulness, narsismi - rikotusta eheäksi, nuorisoterapia, olemisen ja elämän pohdinta, päihdehoito, painonhallinta, peliriippuvuus, perheväkivalta, psykodynaamis-kognitiivinen terapia, rentoutus, riippuvuudet, skeematerapia, sosiaalisten tilanteiden pelko, surun käsitteleminen, suuttumuksen hallinta, terapeuttinen kirjoittaminen, traumaattiset elämäntilanteet, työuupumus, unettomuuden lääkkeetön hoito, vanhempainohjaus ja -tuki, voimaannuttava lyhytterapia, voimavarakeskeinen terapia
psykoterapeutti Kirsi Muuri

Kirsi Muuri

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Linnankoskenkatu 28, 06100 Porvoo
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdollisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: erikoissairaanhoitaja, kriisi- ja traumaterapeutti ET, dialektinen käyttäytymisterapia DKT, kognitiiviset metodit, psykofyysisen psykoterapian peruskoulutus, skeematerapia, työnohjaajakoulutus (ratkaisukeskeinen YET), emotionaalisen trauman hoito (5pvä), HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, erikoistunut kipuasioihin, mahdollisuus koiran käyttöön terapiassa

Tiedustelut


Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000