Psykodynaaminen lyhytterapia
Itseymmärryksen syventäminen

Psykodynaaminen koulutus nojautuu psykoanalyyttiseen ajatteluun, joka pyrkii tunnistamaan ja ottamaan huomioon myös tiedostamattomalla tasolla vaikuttavat mielen yllykkeet.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
NOPEA VÄYLÄ OIKEAAN HOITOON

Sen lähestymistavan lähtökohtana on ajatus mielen rakentumisesta vuorovaikutuksellisena kehitysprosessina niistä subjektiivisista kokemuksista, jotka ovat syntyneet varhaisissa vuorovaikutussuhteissa. Psyykkinen ja usein myös somaattinen kärsimys voidaan tältä pohjalta nähdä viitteenä kehityksellisestä häiriöstä, joka näyttäytyy myös psykoterapeuttisessa vuorovaikutusprosessissa. Häiriön tai vääristymän tultua tunnistetuksi psyykkisten rakenteiden uudelleen muotoutuminen tulee mahdolliseksi tämän vuorovaikutussuhteen avulla.

Psykoterapeuttisen hoitosuhteen turvin voidaan käydä läpi kokemuksia, jotka ovat ylittäneet silloisen vastaanotto- ja sietokyvyn ja joiden kokemusten suhteen on jääty liian yksin. Hoitosuhteessa on mahdollisuus liittää nämä poissuljetut puolet oman minuuden piiriin ja eheytyä. Psykodynaamisen psykoterapian tavoitteena on potilaan itseymmärryksen syventäminen.


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Tuula Orkas

Tuula Orkas

psykoterapeutti
Vastaanotto: Malmin kauppatie 8 B, Helsinki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: psykoanalyyttinen, psykodynaaminen
Koulutus: psykodynaaminen psykoterapeutti, psykoanalyyttinen psykoterapeutti ET, sosiaalityöntekijä
psykoterapeutti Otso Turpeinen

Otso Turpeinen

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Malmin kauppatie 8 B, Helsinki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita
Suuntaus: psykodynaaminen
Koulutus: psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, psykodynaaminen psykoterapeutti YET
psykoterapeutti Sirpa Turpeinen

Sirpa Turpeinen

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Malmin kauppatie 8 B, Helsinki
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: psykodynaaminen
Koulutus: psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, psykodynaaminen psykoterapeutti VET, valtiotieteiden maisteri, työnohjaaja

Tiedustelut

Asiakaspalvelumme neuvoo maksutta ajanvarausten, Kela-korvausten sekä terapiamuodon ja terapeutin valinnan kysymyksissä. Terapeuttien ammatillista neuvontaa saa verkkoneuvontapalvelusta tai varaamalla ajan vastaanotolle.

Haluatko kysyä terapiasta tai työnohjauksesta? Ota yhteyttä.
Kysymyksesi:
Sähköpostiosoitteesi:

Asiakaspalvelumme vastaa sinulle henkilökohtaisesti yhden työpäivän sisällä. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000