Parisuhdeterapia
Uusi näkökulma parisuhteeseen.

Pariterapian alkuvaiheessa selvitellään parin toiveita ja tavoitteita parisuhteelleen ja terapiaistunnoille. Yleisin tulosyy on halu saada parisuhde toimimaan, jokin yksittäinen ongelma tai kriisi parisuhteessa. Toisinaan halutaan pohtia parisuhteen jatkamisen edellytyksiä. Apua voidaan hakea myös eroprosessiin, jotta esimerkiksi vanhempien ero aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa lasten hyvinvoinnille.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
NOPEA VÄYLÄ OIKEAAN HOITOON

Pariterapeutti ei määrittele terapian tavoitetta eikä tee ratkaisuja parin puolesta. Hänellä on tietoa toimivasta parisuhteesta, käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä, parisuhteen vaiheista ja parisuhteen hoitamisesta. Näin hän voi auttaa paria määrittelemään tavoitteensa oman parisuhteensa osalta.

Pariterapiaan voi hakeutua myös yksinään, silloin kun puoliso ei halua osallistua asioiden käsittelyyn (esim. väkivalta-, itsetuhoisuus-, mustasukkaisuustilanteissa).

Syitä tulla parisuhdeterapiaan

Parisuhdeterapia

Pariterapiasta voi olla hyötyä parisuhteen vaikeuksien lisäksi psyykkisten ongelmien kuten masennuksen ja ahdistuken sekä fyysisten sairauksienkin yhteydessä. Ensimmäisellä käynnillä kartoitetaan tilanne ja keskustellaan pariterapian fokuksesta - onko se parisuhteen ongelmissa vai puolisoiden henkilökohtaisessa hyvinvoinnissa.

Terapiassa tarkastellaan, millainen vuorovaikutus kahden ihmisen välille on syntynyt ja kuinka hyvin se vastaa kummankin toiveita. Terapeutti tuo tilanteeseen uusia näkökulmia, jotka antavat uutta perustaa parin keskinäiselle kanssakäymiselle.

Joskus parin yhteiseen historiaan kuuluu sellaisia pettymyksiä, joiden yli ei ole päästy. Nämä tulevat aina riidassa esiin ”mitä sinä vuonna yksi ja kaksi teit” ja ovat näin edelleen suhteen painolastina. Terapian tehtävänä on auttaa paria pääsemään tällaisten pettymysten yli, jotta suhdetta voidaan rakentaa eteenpäin.

Parin pulmana on usein se, että keskustelu kotona ei lähde käyntiin tai muuttuu riidaksi. Joskus pelätään, että sama toistuu myös vastaanotolla. Yksi pariterapiaistunnon tavoite on luoda turvallinen ilmapiiri, jossa molempien osapuolten on mahdollista päästä puhumaan omista asioistaan, tunteistaan ja tarpeistaan. Terapeutti pyrkii säilyttämään tasapuolisuuden ja ymmärtämään tilannetta kummankin puolison näkökannalta katsoen.

Yleisiä parisuhdeongelmia:

  • Toinen osapuoli tuntuu poissaolevalta
  • Läheisyyden ja rakkauden puute
  • Luottamuksen katoaminen
  • Yhteys toiseen alkaa tuntua turvattomalta
  • Riitely
  • Erilaiset arvot ja tavoitteet elämässä
  • Mustasukkaisuus
  • Päihteiden käyttö
  • Vanhemmuus vaikeutunut
  • Pettäminen ja uskottomuus
  • Väkivalta tai sen uhka (myös henkinen väkivalta)
  • Läheisen sairaus tai menetys
  • Suhteet lähiomaisiin
  • Avioero ja eron uhka
  • Seksuaaliset ongelmat
  • Arvostuksen puute

Parisuhdeterapian hyödyt ja tehokkuus

TerapiahuoneParhaimmillaan kriisiin ajautunut saa muodostettua yhteisen näkemyksen tilanteestansa, tunnistaa kriisin taustalla olevat ongelmat ja pystyvät tekemään päätöksiä parisuhteen tulevaisuudesta ilman katkeruuden, vihan ja häpeän ajatuksia vääristäviä tunteita.

Todellista muutosta parisuhdeterapialla saavutetaan vain, jos puolisot ovat motivoituneita ja sitoutuneita ongelmien ratkaisemiseen, uusien näkökulmien etsimiseen sekä uudenlaisten toimintatapojen kokeilemiseen.

Pariterapia auttaa tutkimusnäytön mukaan kolmea neljästä parisuhdeongelmista kärsivästä pariskunnasta ja vähentää erojen tuomia kustannuksia.

Parisuhdeterapian kesto ja aloittaminen

Pariterapiaistunnon kesto on useimmiten 90 minuuttia. Jos asiakkaat käyvät erikseen istunnoissa, yksilökäynti kestää tavallisesti 45 minuuttia. Istuntoja on tavallisesti kahden - neljän viikon välein, mutta kriisitilanteissa joskus useamminkin.

Pariterapiajakson pituus määräytyy käsiteltävien asioiden luonteen, asetettujen tavoitteiden ja työskentelyn sujuvuuden sekä työskentelytavan perusteella. Monesti käyntijaksot vaihtelevat muutamasta käyntikerrasta noin kymmeneen käyntikertaan. Psykiatrin kuntoutustarvearviolausunnon pertusteella pariterapiaan on mahdollista saada myös Kela-tukea.

Tule keskustelmaan terapiamuodon soveltuvuudesta tilanteeseenne yksin tai yhdessä kumppanisi kanssa varaamalla yksittäinen aika joltakin alla listatuilta pariterapiaan erikoistuneelta psykoterapeutilltamme. Käynti ei sido teitä pidempään hoitojaksoon.


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Jenni Huhtala

Jenni Huhtala

psykoterapeutti
Vastaanotto: Tapiontori 1, Espoo
Palvelukielet: englanti, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia, vanhempien ohjaus
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: pari- ja perheterapeutti ET, tunnekeskeinen pariterapia: perusopinnot, emotionaalisen trauman hoito (5pvä), seksuaaliterapeutti (koulutuksessa 2018-2020), skeematerapia (3op)
psykoterapeutti Nina Kivi

Nina Kivi

psykoterapeutti
Vastaanotto: Tapiontori 1, Espoo
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti YET, Master of Science - Solution Focused Therapy, NET-terapia / narrative exposure therapy, psykofyysisen psykoterapian peruskoulutus, työnohjaajakoulutus (ratkaisukeskeinen YET)
psykoterapeutti Nora Lindgren

Nora Lindgren

psykoterapeutti
Vastaanotto: Tapiontori 1, Espoo
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia, toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: kognitiivinen, paripsykoterapia, perheterapia
Koulutus: kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti, paripsykoterapeutti, perheterapeutti, metakognitiivinen terapia, myötätuntoterapia, hyväksymis- ja omistautumisterapia, klassinen beckiläinen kognitiivinen terapia, skeematerapia, sosionomi, johtamisen erikoisammattitutkinto
psykoterapeutti Maritta Poijärvi

Maritta Poijärvi

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Tapiontori 1, Espoo
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti YET, TaM - taiteen maisteri, cooperation - valmentaja, kuvataideopettaja, Master of Science - Solution Focused Therapy, taidepedagogi, työnohjaajakoulutus 2v. HY/Palmenia, kehittyvä rehtori - oppilaitosjohdon johtamiskoulutus, Muksuoppiohjaaja (valtuutettu) sekä Muksuoppi vanhemmille - kurssin ohjaaja, johdon ja organisaatioiden, johtoryhmien ja hallituksien vuorovaikutus ja työnohjaus sekä hallitustyöskentely HHJ, HHJ, PJ, tekstiilitaiteilija/muotoilija
psykoterapeutti Merja Samaletdin

Merja Samaletdin

psykoterapeutti
Vastaanotto: Tapiontori 1, Espoo
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: ei vielä oikeuksia
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: paripsykoterapeutti, perheterapeutti, kriisi-ja traumatyön perusteet, valtiotieteiden maisteri
Kokemus: ahdistuneisuushäiriöt, altistushoidot, biologisten vanhempien tuki sijaishuollossa, dissosiaatio, eroterapia, fobiat, haastava käyttäytyminen, hengelliset asiat, ikääntymisen ja eläköitymisen ongelmat, kaksisuuntainen mielialahäiriö, keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöt, kriisi- ja tukikeskustelut, lapsettomuus, masennus, monikulttuurisuus, muistisairaudet, olemisen ja elämän pohdinta, pakko-oireinen häiriö OCD, parisuhdeterapia, perheterapia, perheväkivalta, post-traumaterapia, purkukeskustelu, rentoutus, sateenkaariperheet, sijaisvanhempien tuki, sosiaalisten tilanteiden pelko, sovittelu ristiriitatilanteissa, surun käsitteleminen, suuttumuksen hallinta, traumaattiset elämäntilanteet, työssäjaksaminen, työuupumus, unettomuuden lääkkeetön hoito, ura- ja ammattivalinnat, uusperheet, vanhempainohjaus ja -tuki, vauva- ja pikkulapsiperheet
psykoterapeutti Maj-Len Ståhle-Schuller

Maj-Len Ståhle-Schuller

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Tapiontori 1, Espoo
Palvelukielet: englanti, ruotsi, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia, vanhempien ohjaus
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: perheterapeutti, valtiotieteiden kandidaatti
psykoterapeutti Timo Tammi

Timo Tammi

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Tapiontori 1, Espoo
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: yksilöterapia
Suuntaus: paripsykoterapia, perheterapia, psykodynaaminen
Koulutus: paripsykoterapeutti ET, perheterapeutti VET, psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja, psykoterapeutti ET, kognitiiviset metodit, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, Valtava-terapeutti (Hki)
psykoterapeutti Arto Uotila

Arto Uotila

psykoterapeutti
Vastaanotto: Tapiontori 1, Espoo
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia
Suuntaus: kriisi- ja traumaterapia, musiikkiterapia, paripsykoterapia, perheterapia
Koulutus: paripsykoterapeutti ET, perheterapeutti ET, musiikkiterapeutti, nuorisotyönohjaaja, nuorten käytöshäiriöiden hoito
psykoterapeutti Marja Uotila

Marja Uotila

psykoterapeutti
Vastaanotto: Tapiontori 1, Espoo
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva, paripsykoterapia, perheterapia, ratkaisukeskeinen
Koulutus: perheterapeutti, psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, interpersoonallinen psykoterapia IPT, työnohjaaja
psykoterapeutti Tiia Valanne

Tiia Valanne

psykoterapeutti
Vastaanotto: Tapiontori 1, Espoo
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia, vanhempien ohjaus
Suuntaus: integroiva, paripsykoterapia, perheterapia
Koulutus: perhe- ja pariterapian psykoterapeutti, Seksuaalineuvoja koulutuksessa, sosiaalityöntekijä
psykoterapeutti Maarit Virkkala

Maarit Virkkala

psykoterapeutti
Vastaanotto: Tapiontori 1, Espoo
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia, vanhempien ohjaus
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: perheterapeutti ET, psykoedukatiivinen perhetyö, Theraplay (koul.), tunnekeskeinen pariterapia: perusopinnot, varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen, traumanäkökulma hoitotyön välineenä, pariterapia, luovat menetelmät terapiassa

Tiedustelut

Asiakaspalvelumme neuvoo maksutta ajanvarausten, Kela-korvausten sekä terapiamuodon ja terapeutin valinnan kysymyksissä. Terapeuttien ammatillista neuvontaa saa verkkoneuvontapalvelusta tai varaamalla ajan vastaanotolle.

Haluatko kysyä terapiasta tai työnohjauksesta? Ota yhteyttä.
Kysymyksesi:
Sähköpostiosoitteesi:

Asiakaspalvelumme vastaa sinulle henkilökohtaisesti yhden työpäivän sisällä. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000