Päihdehoito
Päihderiippuvuudesta irtautuminen

Päihderiippuvaisella on pakottava tai vaikeasti hallittava halu juoda alkoholia ja/tai käyttää huumausaineita negatiivisista seuraamuksista huolimatta. Päihteiden käyttö vaikuttaa negatiivisesti ihmisen eri elämän alueisiin, kuten psyykkiseen tai fyysiseen terveyteen, suoriutumiseen työelämässä ja opinnoissa, ihmissuhteisiin sekä taloudelliseen velkaantumiseen.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
AJOISSA HAETTU APU ON TEHOKKAINTA

Päihderiippuvuuden kehittyminen

Päihderiippuvuuden kehitykseen ja oireisiin vaikuttavat geneettiset, psykososiaaliset ja ympäristölliset tekijät. Siihen kuuluu luonteenomaisesti alkoholin ja/tai huumausaineiden käytön hallinnan menettäminen, ajatusten keskittyminen päihteen tuomaan mielihyvään sen haitallisista vaikutuksista huolimatta, ajattelutavan mukautuminen siten, että käyttö mahdollistuu sen kielteisistä seuraamuksista huolimatta.

Alkoholiriippuvuus

AlkoholiriippuvuusAlkoholiriippuvuus voidaan yleisyytensä perusteella määritellä suomalaiseksi kansansairaudeksi. Alkoholista johtuvista ongelmista aiheutuu yhteiskunnalle vuosittain noin miljardin euron kustannukset. Alkoholin liikakäyttö kasvattaa yli 60 sairauden tai vamman riskiä. WHO arvion mukaan alkoholin liikakäyttö aiheuttaa 20-50 % maksakirrooseista, epilepsiasta, myrkytyksistä, liikenneonnettomuuksista, väkivallasta ja useista eri syövistä. Suurin osa alkoholiriippuvuudesta kärsivistä potilaista on vailla diagnoosia ja yli 90 % jää ilman hoitoa. Tutkimusten perusteella kuitenkin jopa 30-60 % saisi hoidosta pitkäaikaista hyötyä. Alkoholiriippuvuuden tunnistamisen voi aloittaa 15 kysymyksen SADD-alkoholiriippuvuustestillä.

Päihderiippuvuuksien hoitaminen psykoterapialla

Eri päihderiippuvuuksia voidaan hoitaa psykoterapialla, jota voidaan tarvittaessa tukea psykiatrin määräämällä lääkityksellä. Lähtötilanteen selvityksen jälkeen tehdään johdonmukainen, tavoitteiltaan realistinen ja vaiheistettu suunnitelma muutosten saavuttamiseksi. Mahdolliset retkahdukset ja niiden analysointi kuuluvat muutosprosessiin. Terapiatyössä käsitellään ja realisoidaan päihdeongelmien syynä olevia haitallisia uskomuksia. Tavoitteena on opettaa asiakas tunnistamaan haitalliset uskomuksensa ja kokeilemaan vaihtoehtoisia toimintatapoja.

Päihdehoidon avainperiaatteita:

  • Haitallisten uskomusten selvitys
  • Muutoksen aikaansaaminen
  • Realistiset pää- ja osatavoitteet
  • Johdonmukaisuus ja järjestelmällisyys
  • Ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen yhteys
  • Asiakkaan oman tavoitteen kunnioittaminen
  • Kotitehtävät


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Arja Hirvonen

Arja Hirvonen

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, yksilöterapia
Suuntaus: kriisi- ja traumaterapia, perheterapia
Koulutus: kriisi- ja traumapsykoterapeutti ET (psykodynaamis-kognitiivinen viitekehys), perheterapeutti ET, EMDR-terapeutti II-taso, johtamisen erityisammattitutkinto JET, NLP master, päihdeterapeutti /yksilöohjaus, psykofyysinen psykoterapia I-taso, sensorimotorinen psykoterapia I-taso (kehokeskeinen lähestymistapa), työnohjaaja systeeminen ja ratkaisukeskeinen, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, kasvatustieteiden maisteri, työnohjaajakoulutus (systeeminen 2v.), EFT
psykoterapeutti Terhi Kosonen

Terhi Kosonen

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva, kognitiivinen
Koulutus: kognitiivinen psykoterapeutti ET, työterveyshuollon erikoislääkäri, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi
psykoterapeutti Satu Miettinen-Koivusalo
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: englanti, suomi
Kohderyhmä: aikuiset
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: psykoterapeutti ET, sosiaalipsykologi (VTM), BSc in Psychology (Clinical and Health Psychology), yhteisöhoidon koulutus, kognitiiviset metodit päihdetyössä, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi
psykoterapeutti Marja Niskasaari

Marja Niskasaari

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia, vanhempien ohjaus
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: perheterapeutti VET, debriefing-ohjaaja, NLP master, tunnekeskeisen pariterapian syventävät opinnot, työnohjaaja systeeminen ja ratkaisukeskeinen, uusperheneuvoja, emotionaalisen trauman hoito (5pvä), HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi, tunnekeskeinen pariterapia; perusopinnot, pariterapia, sosiaalityöntekijä
psykoterapeutti Helena Pesonen

Helena Pesonen

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: englanti, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, terveydenhoitaja
psykoterapeutti Kai Silfver

Kai Silfver

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: ruotsi, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia
Suuntaus: perheterapia
Koulutus: perheterapeutti ET, psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja, avoimen dialogin käyttö, kaksoisdiagnosien hoito, koulutus ja pitkä kokemus: alkoholi- ja huumeriippuvuuksien hoito sekä sairauksien psyykkinen kuormittavuuden hoito, päihdeterapeutti /yksilöohjaus, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi
psykoterapeutti Anu Varinowski

Anu Varinowski

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret, parit
Kela-oikeudet: perheterapia, toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: kognitiivis-analyyttinen, perheterapia
Koulutus: perheterapeutti ET, psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja, Emotionaalinen trauman hoito, Kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti KAT, päihdetyön ammatilliset erikoistumisopinnot, Sos. ja terveydenhuollon kehittämisen ja johtamisen erikoistumisopinnot, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi

Tiedustelut

Asiakaspalvelumme neuvoo maksutta ajanvarausten, Kela-korvausten sekä terapiamuodon ja terapeutin valinnan kysymyksissä. Terapeuttien ammatillista neuvontaa saa verkkoneuvontapalvelusta tai varaamalla ajan vastaanotolle.

Haluatko kysyä terapiasta tai työnohjauksesta? Ota yhteyttä.
Kysymyksesi:
Sähköpostiosoitteesi:

Asiakaspalvelumme vastaa sinulle henkilökohtaisesti yhden työpäivän sisällä. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000