Integratiivinen psykoterapia
Itseymmärryksen lisääminen ja tunteiden säätely

Integratiivinen lähestymistapa psykoterapiassa on ennen kaikkea ajattelutapa ja työskentelyorientaatio, ei yhtenäinen teoriasuuntaus tai psykoterapiatekniikka. Siinä korostetaan, että psyykkisiä ilmiöitä on hyödyllistä tarkastella monesta eri näkökulmasta.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
NOPEA VÄYLÄ OIKEAAN HOITOON

Integratiivisessa psykoterapiassa asiakas ja terapeutti neuvottelevat yhdessä asiakkaan yksilöllisistä tavoitteista ja hänelle soveltuvista työtavoista. Psykoterapian pituudesta ja tiheydestä sovitaan asiakaskohtaisesti. Asiakkaan läheisiä ja verkostoa voidaan tavata osana psykoterapiaa. Integratiivinen psykoterapia tähtää asiakkaan psyykkisen hyvinvoinnin lisääntymiseen ja toimintakyvyn parantumiseen.

Yleisenä tavoitteena on asiakkaan elämässä toistuvien oireiden ja ongelmien poistuminen, lieventyminen tai uudenlaisen suhteen muodostuminen ongelmallisiksi koettuihin asioihin. Näitä tavoitteita kohti päästään terapiassa erityisesti itseymmärryksen lisääntymisen ja tunteiden säätelyn kehittymisen myötä. Integratiivisen psykoterapian yleisimpiä työtapoja ovatkin asiakkaan mielenliikkeiden havainnoiminen ja tutkiminen sekä uusien toimintatapojen kokeileminen ja omaksuminen yhteistyössä terapeutin kanssa. Tähän liittyen terapeutit voivat käyttää erilaisia terapeuttisia tekniikoita, kuten harjoituksia tai kotitehtäviä asiakkaan tarpeista ja omista lähtökohdistaan riippuen.

Integratiivinen psykoterapia voi olla kestoltaan lyhyttä (10-20 kertaa) - tai pitkää (1-3 vuotta). Tavallisesti integratiivinen psykoterapia on tiheydeltään 1-2 kertaa viikossa tapahtuvaa.


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Anne Sarja

Anne Sarja

psykoterapeutti, työnohjaaja
Vastaanotto: Tullikatu 6, Tampere
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: perheterapia, ryhmäterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva, perheterapia, ratkaisukeskeinen
Koulutus: ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ET, ammatillinen opettajan tutkinto / erikoistuminen monikulttuurisuuteen, CRPS I ja II eli alueelliset kipuoireyhtymät, debriefing-ohjaaja, EMDR-terapeutti II-taso, kognitiivinen lyhytpsykoterapia, kuntoutuksen aineopinnot, lapsettomuusterapeutti, monikulttuurisuus / maahanmuuttajat, NLP-Practitioner, psykofyysisen psykoterapian peruskoulutus 30 op, ryhmäterapeutti, toiminnallisen ryhmätyön ohjaaja TRO, vakavien traumojen ja dissosiaatiohäiriöiden arviointi ja hoito, yhteiskuntatieteiden maisteri, yrittäjän ammattitutkinto, työnohjaaja, EFT

Tiedustelut

Asiakaspalvelumme neuvoo maksutta ajanvarausten, Kela-korvausten sekä terapiamuodon ja terapeutin valinnan kysymyksissä. Terapeuttien ammatillista neuvontaa saa verkkoneuvontapalvelusta tai varaamalla ajan vastaanotolle.

Haluatko kysyä terapiasta tai työnohjauksesta? Ota yhteyttä.
Kysymyksesi:
Sähköpostiosoitteesi:

Asiakaspalvelumme vastaa sinulle henkilökohtaisesti yhden työpäivän sisällä. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000

Psykoterapiakeskus Vastaamo Espoo

Tapiolan Keskustorni, Tapiontori 1
02100 Espoo

Psykoterapiakeskus Vastaamo Espoo

Psykoterapiakeskus Vastaamo Malmi

Malmin kauppatie 8 B
00700 Helsinki

Psykoterapiakeskus Vastaamo Malmi

Psykoterapiakeskus Vastaamo Mannerheimintie

Mannerheimintie 12 B
00100 Helsinki

Psykoterapiakeskus Vastaamo Mannerheimintie

Psykoterapiakeskus Vastaamo Lappeenranta

Snellmaninkatu 10
53100 Lappeenranta

Psykoterapiakeskus Vastaamo Lappeenranta

Psykoterapiakeskus Vastaamo Hämeenlinna

Raatihuoneenkatu 8
13100 Hämeenlinna

Psykoterapiakeskus Vastaamo Hämeenlinna

Psykoterapiakeskus Vastaamo Tampere

Kauppakeskus Tullintori, Tullikatu 6
33100 Tampere

Psykoterapiakeskus Vastaamo Tampere

Psykoterapiakeskus Vastaamo Turku

Yliopistonkatu 31
20100 Turku

Psykoterapiakeskus Vastaamo Turku

Psykoterapiakeskus Vastaamo Vantaa

Kauppakeskus Myyrmanni, Iskoskuja 3
01600 Vantaa

Psykoterapiakeskus Vastaamo Vantaa

Psykoterapiakeskus Vastaamo Jyväskylä

Yliopistonkatu 38
40100 Jyväskylä

Psykoterapiakeskus Vastaamo Jyväskylä

Psykoterapiakeskus Vastaamo Oulu

Koulukatu 34
90100 Oulu

Psykoterapiakeskus Vastaamo Oulu

Psykoterapiakeskus Vastaamo Lahti

Vesijärvenkatu 11 A
15140 Lahti

Psykoterapiakeskus Vastaamo Lahti