Integratiivinen psykoterapia
Itseymmärryksen lisääminen ja tunteiden säätely

Integratiivinen lähestymistapa psykoterapiassa on ennen kaikkea ajattelutapa ja työskentelyorientaatio, ei yhtenäinen teoriasuuntaus tai psykoterapiatekniikka. Siinä korostetaan, että psyykkisiä ilmiöitä on hyödyllistä tarkastella monesta eri näkökulmasta.
Mielenterveys, masennus, ahdistus, uupumus
PARANNAMME PSYKOTERAPIAN SAATAVUUTTA

Integratiivisessa psykoterapiassa asiakas ja terapeutti neuvottelevat yhdessä asiakkaan yksilöllisistä tavoitteista ja hänelle soveltuvista työtavoista. Psykoterapian pituudesta ja tiheydestä sovitaan asiakaskohtaisesti. Asiakkaan läheisiä ja verkostoa voidaan tavata osana psykoterapiaa. Integratiivinen psykoterapia tähtää asiakkaan psyykkisen hyvinvoinnin lisääntymiseen ja toimintakyvyn parantumiseen.

Yleisenä tavoitteena on asiakkaan elämässä toistuvien oireiden ja ongelmien poistuminen, lieventyminen tai uudenlaisen suhteen muodostuminen ongelmallisiksi koettuihin asioihin. Näitä tavoitteita kohti päästään terapiassa erityisesti itseymmärryksen lisääntymisen ja tunteiden säätelyn kehittymisen myötä. Integratiivisen psykoterapian yleisimpiä työtapoja ovatkin asiakkaan mielenliikkeiden havainnoiminen ja tutkiminen sekä uusien toimintatapojen kokeileminen ja omaksuminen yhteistyössä terapeutin kanssa. Tähän liittyen terapeutit voivat käyttää erilaisia terapeuttisia tekniikoita, kuten harjoituksia tai kotitehtäviä asiakkaan tarpeista ja omista lähtökohdistaan riippuen.

Integratiivinen psykoterapia voi olla kestoltaan lyhyttä (10-20 kertaa) - tai pitkää (1-3 vuotta). Tavallisesti integratiivinen psykoterapia on tiheydeltään 1-2 kertaa viikossa tapahtuvaa.


Suositeltavat terapeutit

psykoterapeutti Ted Knif

Ted Knif

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: ruotsi, suomi
Kohderyhmä: aikuiset, lapset, nuoret, parit, perheet
Kela-oikeudet: paripsykoterapia, perheterapia
Suuntaus: paripsykoterapia, perheterapia
Koulutus: perheterapeutti ET, sosionomi, voimavarakeskeinen perheterapeutti ET, pariterapia
psykoterapeutti Terhi Kosonen

Terhi Kosonen

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva, kognitiivinen
Koulutus: kognitiivinen psykoterapeutti ET, työterveyshuollon erikoislääkäri, HOT/ACT-terapia perus- ja jatkokurssi
psykoterapeutti Ritva Sillanpää

Ritva Sillanpää

psykoterapeutti
Vastaanotto: Yliopistonkatu 31, Turku
Palvelukielet: suomi
Kohderyhmä: aikuiset, nuoret
Kela-oikeudet: toistaiseksi ei mahdolllisuutta ottaa uusia kela-asiakkaita, vanhempien ohjaus, yksilöterapia
Suuntaus: integroiva
Koulutus: psykoterapeutti ET, CBASP- Pitkäaikaisen masennuksen hoitomalli, IPT- interpersoonallinen psykoterapia, psykiatrinen sairaanhoitaja

Tiedustelut

Asiakaspalvelumme neuvoo maksutta ajanvarausten, Kela-korvausten sekä terapiamuodon ja terapeutin valinnan kysymyksissä. Terapeuttien ammatillista neuvontaa saa verkkoneuvontapalvelusta tai varaamalla ajan vastaanotolle.

Haluatko kysyä terapiasta tai työnohjauksesta? Ota yhteyttä.
Kysymyksesi:
Sähköpostiosoitteesi:

Asiakaspalvelumme vastaa sinulle henkilökohtaisesti yhden työpäivän sisällä. Neuvonta on sinulle maksutonta.

Ajanvaraukset ja tiedustelut verkossa, sähköpostitse tai puhelimitse
044 4141 000